Nykyihminen on kehittänyt itselleen monenlaista menetelmää mielenrauhan hankkimiseksi. Parhaat niistä ovat kuitenkin edelleen ikiaikaisia, joogaa ja meditaatiota myöten. Minulle kevään paras mielenrauhan lähde on  majavapuro. Historiallinen erämiesten menetelmä sekin.

Niin se vain on, että kevättä ei ole ilman majavareissuja. Pohjoisessa Karjalassa ja Kainuussa majavajahti saattaa olla enemmänkin ensimmäinen vihje talven otteen heltiämisestä, mutta eteläisemmillä leveysasteilla majavajahdin aktivoituminen talvitauon jälkeen tarkoittaa sitä että kevät on jo täydellä teholla vallannut maiseman. Samalla hetkellä kun vedet aukeavat sen verran että masset kömpivät joenpenkoille syömään, on lumipeite muutenkin kadonnut, kelloja siirretty ja kaikki muutkin kevään merkit ilmassa.

_DSC5852-2

Siksi majavajahdilla on ainakin itselleni aivan erityinen merkitys. Toki se osaltaan on meillä jo vähän niin kuin tuholaistorjuntaa, kantojen tasapainon hakemista, mutta pitkän talven jälkeen majavajahti on myös tavallaan akkujen lataamista ja kevään tulon seuraamista. Ihminen taitaa todellakin olla sähköllä käyvä, sillä vaikka pitkä kaamoskin menee ihan mukavasti niin jossain kohtaa sitä kaipaa takaisin valoon. Kun kevätaurinko ja pitkät valoisat illat palaavat, alkaa myös energiavarastojen täyttö.

Sitähän se taitaa olla. Kevät on todellakin uuden heräämisen, uuden alun ja…uuden ajanlaskun alkamisen merkki. Joka vuosi. Siitä alkaa taas luonnon raivoisa kasvuvaihe, talviunien jälkeen. Niin kuin majavatkin aktivoituvat, samoin sitä itsekin taitaa herätä.

Eikä ihme. Kyllä matalalta puunlatvojen yli kirkkaan oranssina paistava ilta-aurinko ja lintujen raivokas konsertointi herättävät kenet tahansa. Kun on aivan hiljaksiin, ihan kuin hartaan hengen valtaamana hiipinyt hiljalleen korpikuusikon läpi pienen virran rannalle ja istuutunut rauhan vallitessa alas mättäälle ei sitä haluakaan muuta kuin istua ja ihmetellä. Satapäinen joutsenlauma soittelee katkeamatonta kaakatustaan metsän takana veden täyttämällä pellolla. Tunnistamattomien pikkutirppojen sirkutus kaikuu stereona joka suunnasta ja tikkakin päättää lähteä komppaamaan kuoroa.

_MG_1271

Kun vielä metsähanhilaivue päättää päräyttää torvet soiden ylitse kohti puronsuun sulaa läheiselle järvelle niin tietää että nyt! Nyt on taas aika kaivaa pihkapallo pois ja nauttia. Ja niinhän minä teen. Annan auringon hiilloksen hiljaa hiipua ja varjojen vallata maiseman. Kun viimeinen oranssi hehku maalaa majavan kaataman koivun kyljen ja varjot peittävät vastarannalla olevan pesän, huokaisen loputkin kiireisen päivän pahasta hengestä pihalle ja annan rauhan valua aina varpaisiin asti. Kohti pesän kyljessä olevaa tummaa läikkää porautuva katsekin muuttuu raukeaksi ja luometkin rentouvat silmämunien päällä. Siihen loppuu loppukin tarkkaavaisuus. Minä vain olen.

_MG_5648

Yö kertoo pian tulostaan kun hallan ensimmäiset sormet kulkeutuvat varjoja pitkin kohti istujaa. Talvi muistuttaa vielä itsestään kääntämällä kevään termostaatin pois päältä ja muuttamalla hengityksen hienoiseksi huuruksi. On aika karistaa hypnoottisen hetken lumous pois harteilta. Tähtitaivas syttyy pikkuhiljaa mutta pesän tienoo on hiljaa. Jostakin kauempaa kuuluu rouskutus joka juoruaa siitä että asukit ovatkin sukeltaneet pesältä jään ali suoraan ruokapöytään.

Se ei haittaa, sillä olen taas saanut kaiken mitä tulinkin hakemaan. Mielenrauhan siis. Suuntaan peltoaukean yli kohti autoa ja mietin että tuleekohan tänä yönä kevään viimeiset revontulet?

_MG_5673

_MG_5681

_MG_5666

_MG_5688

Languages

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *