Tuttu juttu varmasti kaikille: Kamerarunkoon tulee pistettyä iso osa budjetista. Sitten laseiksi kerätään mitä kasaan saadaan, nippu sovitteita auttaa sovittamaan vanhan nurkista löytyvät putket uuteen runkoon. Tässä kohtaa pitäisi kellojen jo soida sillä jo tämä järjestys on aivan väärä. Mutta ei, seuraavaksi pitäisi vielä haalia jostain se jalusta. Kaikki kun sanovat että se pitää olla jos meinaa pärjätä.  No, laitetaan sitten pitkin hampain murto-osa koko kalustobudjetista johonkin rimpulaan…AUTS!!!

Tottahan se on. Jokainen vähänkin vakavammin valokuvaukseen suhtautuva kuvaaja tarvitsee kunnon jalustan. Tai voidaan jopa sanoa että ansaitsee sen.

DSC09944-2
Jalusta on yötaivaan taltioijan vakiotyökalu. Mitä haastavammiksi olosuhteet käyvät, sitä enemmän jalustassa arvostaa käytettävyyttä.

Esimerkiksi vaikuttavien luontokuvien ottaminen vaatii usein pidempiä valotusaikoja. Myös tavoiteltava kuvakulma on helpompi löytää jalustan kanssa, muuten kuvaajan asennosta tulee niin hankala että kuvat eivät varmasti onnistu. Jos kuviin halutaan lisäksi efektejä kuten veden pehmeän silkkinen pinta tai virran liike, on jalusta must. Sama pätee moneen muuhunkin kuvaamisen tyylilajiin. Jos yhtään on kiinnostunut revontulista, valomaalauksesta tai muusta hämärätouhusta jalusta vain pitää olla.

Miksi sitten varsinkin harrastajalle on niin vaikea sijoittaa kunnon jalustaan? Miksi se jalusta on se viimeinen hankinta, se johon säästöt ja leikkaukset kohdistuvat rankimmin?

Ehkäpä asiassa pitäisi tehdä asennemuutos? Ehkäpä pitäisi pakollisen pahan sijasta asennoitua jalustaan niin että mitä voi saavuttaa jos hankkii kunnon jalustan?

Olen itse syyllistynyt tähän samaan väärään ajattelumalliin. Olen aina ostanut pakolla sen halvimman jalustan, vain siksi että kuvaan paljon yötaivasta. Mitä kaikkea olenkaan sitten oman nuukuuteni takia saanut kärsiä? Onnekkaiden sattumien kautta olen päässyt käpistelemään myös parempia jalustoja ja onneksi nähnyt sitä kautta valon. Pari Siruin erilaista hiilikuitujalustaa on pyörähtänyt testattavanani ja olen kieltämättä tehnyt täydellisen takinkäännön. Ai miksi? No, listaa alla. Tässä teille muutaman pointti joihin jalustaa hankkiessa kannattaa vähän panostaakin.

DSC07768
Hyvä jalustaa hoitaa homman tilanteessa kuin tilanteessa. Joskus ei vain voi luottaa saranoiden lukituksiin tai ns. normaaliasentoihin. Varsinkin kun käyttää korkeampaa keskiputkea.

Keveys. Yksi hintaa nostava tekijä kaikissa tuotteissa on materiaali. Niin myös jalustoissa. Hiilikuitujalustat ovat tunkeneet perinteisten alumiinijalustojen rintamaan hitaasti mutta varmasti. Syykin on melko selvä. Hiilikuitu mahdollistaa monta sellaista ominaisuutta joita alumiinilla ei vain saavuteta. Yksi on lujuus-paino-suhde. Tässä kohtaa tosin kannattaa olla tarkkana sillä hiilikuituhan on samanlainen kerroksiin perustuva punos kuin lasikuitu tms. Kerrosten määrä nostaa hivenen painoa mutta tuo myös lujuutta. Markkinoilla olevissa jalustoissa on eroja juuri siinä monestako kerroksesta jalustan putket muodostuvat. Sirui käyttää 8 kerroksen laminointia omassa ratkaisussaan, kun jotkut valmistajat säästävät kerroksissa hintaa alentaakseen. Eroa ei painossa huomaa mutta käytössä varsinkin pitkän päälle. Hiilikuitujalustan perusominaisuus kun on tunteettomuus erilaisille värinöille, eli se vaimentaa tärinöitä yhtä hyvin kuin puu. Esimerkiksi viimeksi testissäni ollut kevyt ja pieni matkaversio T-024X on aivan uskomattoman vakaa ja värisemätön vaikka sen jalkojen ohuimmat osat ovat jo hyttysen jalkojen tasolla. Väitän että aika järeän (Lue painavan) metallijalan saa viereen kiikuttaa että pääsee samaan lujuus-paino-suhteeseen kuin tämä hentoinen hippiäinen. Kaikki tämä hiilikuidun ansiosta. Hiilikuidusta onkin tullut puun rinnalle varteenotettava vaihtoehto esimerkiksi kaukoputkien jalustoissa juuri tärinänvaimennuksen vuoksi. Hiilikuidulla on kuitenkin monta muuta ominaisuutta joka tekee siitä kyllä ehdottoman ykkösmateriaalin varsinkin reissukuvaajan jalustalle.

Tukevuus Lujuuteen viitattiin jo edellisessä kohdassa moneen otteeseen. Jalustan tukevuus perustuu kuitenkin moneen muuhunkin seikkaan kuin materiaalien lujuuteen. Yksi osa on luonnollisesti jalkojen geometria. On edelleen olemassa jalkoja joiden jalkojen mitoitus on vain mennyt hieman pieleen. Toinen kohta joka vaikuttaa jalustan tukevuuteen käytössä on jalkojen avausmekanismi. Olen joissain nykyisissä matkajalustoissa törmännyt ”kolmen portaan” systeemiin joka on koko ajan väärässä asennossa. Jalkojen yläpäässä on siis vipu jolla määrätään aukeavatko jalat vain rajoittimen rajoittamana normaalitasoon vai saako ne levitettyä myös leveämmälle. Kyseinen vipu ei oikein tahdo pysyä oikeassa asennossa, vipu vaihtaa asentoaan aina kun jalat suljetaan ja avataan uudestaan. Kun kyllästyy naksuttelemaan vipuja oikeisiin asentoihin ne jäävät kokonaan auki ja jalat liukuvat koko ajan auki. Esimerkiksi epätasaisessa maastossa tällaisen jalustan tukevuutta ei vain yksinkertaisesti ole. Jalat liukuvat koko ajan levälleen koska mikään ei niitä pidättele.

DSC01116
Jalustan käyttökelpoisuuteen vaikuttavat paljon esimerkiksi saranoiden toiminta. Mittatarkkuus on yhtä kuin laatu, laatu on yhtä kuin tukevuus. Helppo kaava.

Perinteinen, esimerkiksi Siruin käyttämän mekanismin tukevuuden taas määrää mittatarkkuus. Samat osat voidaan tehdä joko valamalla tai koneistamalla. Jos puhutaan pykälistä joiden on tarkoitus naksahdella toisiinsa kuin rattaiden hampaat kaikki tietävät että mittatarkkuus on yhtä kuin jalustan tukevuus. Siruin tapauksessa kaikki metalliosat on joko taottu tai koneistettu ja sen huomaa. Välyksiä ei ole missään. Tämä luonnollisesti parantaa tukevuutta.

Tukevuus kärsii myös jos jalkojen saranat ovat liian löysiä. Akselien mittatarkkuus ja ”jäykkyys” mahdollistavat sen että jalka pysyy kamera päällä myös muissa kuin ääriasennoissa. Tukevuus saavutetaan vaikka jalka ei koko ajan nojaisikaan stopparia vasten. Näin päästään esimerkiksi epätasaisilla rantakallioilla juuri oikeaan kompositioon, saadaan kamera oikealle tasolle ja juuri siihen kohtaan missä kuva on parhaimmillaan. Paikkaa ei siis jouduta hakemaan sen mukaan missä oma jalusta nyt vain sattuu pysymään paikoillaan.

Käytettävyys. Otetaanpa tässä kohtaa ensin pieni kysymys: Kuinka paljon taitelette kuvausreissun aikana nykyistä jalustaanne kasaan? Lyhennättekö teleskooppijalat aina paikkaa vaihtaessanne? Joo, minäkin kuskaan esimerkiksi talvista yötaivasta kuvatessani jalustaa yleensä täyspitkänä. Ei vain jaksa koko ajan tai ehdi koko ajan vetämään teleskooppijalkoja sisään ja ulos. Varsinkin jos taivaalla loimottavat revontulet. Ainakin itse arvostan sitä että jalusta on nopea ja helppo käyttää.

Tämäkin on ominaisuus joka muodostuu monesta pienestä palasesta. Itse jalkojen käyttöä on jo sivuttu pariltakin kantilta, mutta teleskooppijalkojen lukitusmekanismi on vielä yksi tärkeä huomoitava asia. Siinäkin laatu ja mittatarkkuus korostuu. Siruin tapauksessa jaloissa on tuttu pyöritettävä kiristysrengas mutta senkin toteutuksessa on pieni jippo. Rengas toimii neljäsosakierroksen käännöllä ja silti se lukitsee jalat varmasti. Vain pieni pyöräytys ja jalan mittaa voi muuttaa helposti. Tämä hyöty korostuu varsinkin kun puhutaan matkajalustan neljästä eri osasta koostuvan jalan jatkuvasta säädöstä. Lukituksessa on vielä pieni pykälä joka kertoo siitä että rengasta on käännetty tarpeeksi. Tämä tekee esimerkiksi pimeässä ja kylmässä työskentelyn helpoksi. Kuvaaja voi olla varma että nyt jalka on varmasti lukittu. Laatu näkyy tässäkin kohtaa.

DSC01129
Kuinka tiheään sinä käytät teleskooppijalkojen lukituksia? Ai, koko ajan? Jep, niin minäkin nykyään. Ihan siksi että sattuu olemaan jalusta jossa ne ovat nopeat käyttää…

Käytettävyyden kannalta yksi tärkeimmistä asioista on kuitenkin kuulapään toiminta. Testaamani versio oli varustettu Siruin edullisemman pään TY-C10-päällä. Silti kyseisessä päässä on kaikki ns. paremman kuulapään tyypilliset ominaisuudet. Kaikki paremmat -Eli kalliimmat- kuulapäät ovat esimerkiksi varustettu erillisellä käännön eli panoroinnin lukituksella. Edullisemmassa päässä pitää koko kuula vapauttaa jotta voit vähän kääntää kameraa. Tämä saattaa purkaa koko vaivalla pimeydessä rakentamasi komposition. Miettikääpä esimerkiksi Linnunrata-kuvaa johon olet juuri saanut mukavasti sekä etualalta kiintopisteen että taivaalta itse kohteen. Taskulampun valossa siis. Sitten huomaatkin että kameraa täytyisi vielä kääntää milli jotta kaikki tämä osuisi oikeaan kohtaan ruutua. Vapautat kuulapään lukituksen ja joudut rakentamaan koko komposition alusta asti uudestaan. Todella turhauttavaa.

Erillisellä lukituksella pystyt vapauttamaan panoroinnin helposti ilman että korkeusasetus muuttuu. Vielä kun pään toleranssit ovat kunnossa niin prosessi on todella yksinkertainen.

DSC01125
Erillinen panoroinnin lukitusruuvi on ihan must. Ja löytyy siis paremmista jalustoista.

 

Jos jalkojen lukituksessa korostuu nopeus ja lyhyt liike niin kuulapään säädössä puolestaan tarkkuus ja tuntuma. Sinun pitää tuntea kunnolla koska kuulaa voi liikuttaa vapaasti ja koska taas lukitus pitää pään paikallaan mutta sallii vielä pienen hienosäädön. Tästä asennosta ei saa olla pitkä matka siihen kun saat pään varmasti lukkoon. Kaikki on tapahduttava suhteellisen pienillä liikkeillä, mutta herkkyyden ja tuntuman pitää säilyä. Lukituksen pitää siis toimia johdonmukaisesti ja kiristyä lineaarisesti, ei yhtäkkiä. On-Off-asentojen välillä vaihteleva lukitus on hankala käyttää eikä kuulapään nokassa keikkuva kamera auta asiaa yhtään. Monta kertaa on pimeydestä itselläkin kajahtanut ruma sana kun kamera valahtaa yhtäkkiä velttona kohti maanpintaa. Oikean rajauksen säätäminen on herkkä asia varsinkin kylmässä ja pimeässä. Mittatarkkuus on tässäkin kohtaa se ratkaiseva asia.

Kuulapään toiminnoista saa hyvän kuvan esimerkiksi tämän saksalaisen videon avulla:

Mittasuhteet. Jalustalla on myös monenlaisia mittasuhteita. Varsinkin matkajalustoissa, joita siis itse mieluiten käytän niiden keveyden vuoksi, säästetään usein putkessa. Siis putken mitassa. Muuten asiallinen matkajalka voi olla itselleni käyttökelvoton koska sen maksimikorkeus jää liian matalaksi. Keski-iästä kertoo se ettei selkä vain enää taivu niin hyvin kumartelemaan jossakin navan korkeudella keikkuvan kameran takanäytön ylle. Onneksi ne ovat nykyään tiltattavia…

Maksimikorkeus olisi siis hyvä yltää edes jonnekin 130 cm tasolle. Mieluummin kahteen metriin mutta se on matkajalalta ehkä vähän liikaa vaadittu.

Toinen seikka missä varsinkin tällaiselle peilittömän kameran käyttäjälle tulevat mittasuhteet vastaan ovat pikakiinnityksen pohjalevyt. Useiden valmistajien tyypillisesti käyttämät levyt ovat niin isoja että ne estävät Sony a7:n takanäyttöä sulkeutumasta kunnolla. Siruin ”kymppikoon” Arca-järjestelmän kanssa yhteensopiva levy puolestaan on kooltaan juuri Sonyn rungon paksuuteen hyvin istuva. Silti se pitää Sonyn kokoisen kameran paikoillaan vaikka käyttäisi painavampaakin linssiä. Esimerkiksi viimeksi testaamani Sony 35 mm on hyvä esimerkki linssistä jossa on jo pituutta ja painoa polttoväliinsä nähden paljon. Paketti piti kiinnittää jalustaan luonnollisesti kameran pohjasta mutta homma onnistui silti hyvin. Kuulapääkin pitää pienestä koostaan huolimatta peilittömän järkkärin todella jämäkästi paikoillaan. Eiköhän se neljä kiloa riitä aika monenlaiselle yhdistelmälle…

DSC07772-2
Varsinkin peilittömän järkkärin kanssa arvostaa kompaktin kokoista Arca-järjestelmän pikakiinnityslevyä. Se kun sopii rungon mittasuhteisiin parhaiten.

Vaivattomuus. Niin. Oikeastaan tätä asiaa on tullut jo käsiteltyä edellisissä kohdissa aika paljon. Näette siis varmasti tietyn johdonmukaisuuden tässä? Paremmilla materiaaleilla, paremmalla mittatarkkuudella eli käytännössä myös korkeammalla hinnalla saavutetaan paljon sitä samanlaista vaivattomuutta jota ammattilainen etsii työkaluiltaan. Ne vain suoriutuvat, helposti ja vaivattomasti aiheuttamatta ylimääräisiä haasteita varsinaiselle päätehtävälle eli kuvan ottamiselle. Stressittömyys, helppous, vaivattomuus, käyttömukavuus, miten sitä sitten haluaakaan ilmaista.

Eikä tällainen ns. ”parempi” jalka edes ole välttämättä kallis. Esimerkiksi tämä Siruin hiilikuitujalka on vain noin sata euroa kalliimpi kuin edellinen hankkimani edullisemman pään matkajalka. Tämän jalustan katuhinta hiilikuituisena kun näyttää pyörivän 280-290 euton paikkeilla. Säästin taas väärässä paikassa…

Sirui T-034X ja Ty-C10 kuulapää

  • Paino: 700 grammaa
  • Kuljetuspituus: 40 cm
  • Maksimikorkeus: 116 cm ilman keskiputkea, 139 cm keskiputkella
  • Minimikorkeus: 12,5 cm (Ilman keskiputkea)
  • Kantavuus: 6 kg

Lisää tietoja maahantuojan eli Focus Nordicin sivuilta.

DSC00004-2
Tässäkin kuvassa on käytetty jalustaa.
DSC09999-3
…ja tässä.
DSC09991-2
Myöskin tässä. Yllättävää!

 

Languages

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *