Kun ZEISS viime viikolla julkisti uuden ZEISS Hunting-sovelluksen, tuli ensimmäisenä mieleen että taasko yksi ballistiikkaohjelma lisää?

Tokihan se on luonnollista että myös optiikkavalmistaja tuo oman versionsa aiheesta, onhan pitkän matkan ammunta ZEISS:in erikoisosaamisalueella markkinoiden toimivimman ballistiikkatornin ansiosta. Silti ennakkoluulot olivat yllättävän vahvat. Tyypillisesti ainakin itselläni erilaisissa ballistiikkasovelluksissa patruunaprofiileiden laatiminen on haastavaa. Kyllä, osasyy on käyttämissäni kaliipereissa mutta niiden käyttöön on itselläni hyvät syyt (Kuten esimerkiksi luodin stabiloituminen pidemmillä matkoilla jne). Silti, isoin ajatus oli että taasko se sama asetussoppa alkaisi?

Tämä haaste johtuu osaltaan siitä että monissa patruunatehtaiden omissa sovelluksista on keskitytty puhtaasti digitalisoimaan heidän omien patruunoidensa lentoratataulukot. Yksinkertaisimmillaan siis tiettyjen patruunatehtaiden sovelluksista löytyy vain sama data kuin tehtaan nettisivuilta. Tokihan tällainenkin sovellus helpottaa tiedon vientiä maastoon mutta saman tiedon saisi ihan puhtaasti kännykän selaimen avulla, ilman erillistä sovellusta. Laukaisuratkaisun laskentaa kaikki sovellukset eivät auta koska niistä puuttuu esimerkiksi matkan vapaa asetus.

Toinen tyypillinen haaste on se että ohjelmasta valmiina löytyvä patruunalista on hyvin vajavainen. Jos kyse on patruunatehtaan omasta sovelluksesta, on lista pääsääntöisesti rajattu. Sen hyvän poikkeuksen tekee esimerkiksi Lapua Ballistics, josta itseasiassa ilmestyi myös hetki sitten uusi versio. Siinäkin toki oletuspatruunat ovat Lapuan tuotteita mutta muidenkin patruunoiden tiedonsyöttö on riittävän laajaa. Lapuan ohjelma haastaa ns. ulkopuolisten sovellukset kuten Shooterin helposti varsinkin koska esimerkiksi Lapuan omien tuotteiden data on doppler-tutkalla mitattua. Lapua Ballisticsista lisää myöhemmin, senkin beta-testaajana tuli oltua joten aiheeseen on mielenkiintoista palata.

Palataan nyt takaisin ZEISS Hunting-sovellukseen. Kun sain sovelluksen asennettua ja itseni rekisteröityä (Helppo homma), yllätys olikin yllättävän iso. Tämähän ei olekaan ihan tyypillinen ballistiikkaohjelma! Tässähän on selkeästi vähän niin kuin naitettu ballistiikkaohjelmaa OmaRiistan kanssa! Tämä on hyvä sillä ainakin itse käytän koko ajan jahdissa ollessani esimerkiksi karttaa. Koska itselläni Trackerin ohjelma on vallan eri puhelimessa, karttaa varten on tarvittu jokin erillinen karttasovellus, joissa puolestaan on omia puutteitaan.

No, siksi onkin mukavaa että heti kun sovelluksen avaa, päätyy Dashboard-näkymään jossa heti pilkottaa myös kartta. Dashboard on sovelluksen päänäkymä, jossa on omat laatikot kaikille sovelluksen päätoiminnallisuuksille. Niitä ovat ballistiikkalaskuri, metsästyspäiväkirja, säätiedot, kartta ja kompassi. Jo tästä listasta voi päätellä että ei ihan puhtaasta ballistiikkaohjelmasta olekaan kysymys. Onhan näitä ennenkin nähty, kaikenlaista ripoteltu samaan, mutta kun sukeltaa syvemmälle alkaa ymmärtämään että noissa toiminnallisuuksissa ja varsinkin niiden yhdistämisestä samaan sovellukseen on selkeä punainen lanka. Odottakaapa kun kerron lisää.

paatoiminnallisuudet
ZEISS Hunting päänäkymät.

Ballistiikkalaskurin puolelle tulee luonnollisesti sukellettua ensin. Omien aseiden tietojen syöttäminen on se tärkein toimenpide. Tämäkin tuottaa positiivisen yllätyksen sillä sovellus ei rajoitu esimerkiksi pelkästään ZEISSin tähtäimiin. Niinkin olisi siis voinut käydä, mutta onneksi ei. Käyttäjän on mahdollista helposti syöttää muutama perustieto mistä tahansa tähtäimestä. Tähtäin- ja piippulinjan erotus on luonnollisesti yksi tärkeä, samoin tähtäimen naksujen yksiköt. Tämä on tehty nopeasti ja yleensä riittää koska valittavissa ovat kaikki tärkeimmät milli-, MOA, ja MIL-pohjaiset naksut.

Jos käyttää ZEISSin tähtäintä voi listalta valita helposti mallin. Lista tarjoaa taas yllätyksen. Se ei rajoitu vain uusimpiin V8- ja HT-malleihin vaan joukossa on esimerkiksi vanhemmat, kiinteäsuurenteiset Diatal-mallit sekä Terra-sarjakin johon ei ASV:tä edes saa. Näiden tähtäinten mukanaolon peruste on tietenkin siinä toisessa ballistisessa ratkaisussa eli erilaisten ristikkoratkaisujen käytössä. Rapid-Z ja muut Mil-Dot-ristikon ZEISS-versiot ovat varsinkin USA:ssa tärkeä osa tähtäinten ballistisia ratkaisuja. Näiden käyttäjiä sovellus neuvoo ristikon oikean viivan käytössä.

ballistiikkanakymat
Ballistiset ratkaisut näytetään tähtäimestä riippuen joko taulukkona tai sitten ristikkopohjaisesti. Tarvittaessa myös yönäkymänä ettei hämäränäkö häiriinny.

Seuraavana tuleekin se tyypillisesti itselleni haastavin paikka. Tiedän, se johtuu esimerkiksi käyttämistäni kaliipereista, mutta minkäs teet jos haet paremmin ilmassa stabiloituvaa kaliiperia (Lue: tarkkuutta) ynnä muuta kivaa? Perinteisesti ballistiikkasovelluksissa oletuksena tallennetut kaliiperi- ja patruunalistat ovat hyvin rajattuja. ZEISS Huntingin kohdalla patruunavalikoiman laajuus on selkeästi lisäetu siitä, että kyseessä onkin optiikkavalmistajan sovellus. Listoilta löytyy siis valmiiksi laaja valikoima valmistajia ja heidän kaliiperejaan. Hieno ylläri oli että Lapuan patruunoista löytyi jo  muunmuassa 6,65×47 Lapuan patruunavalikoima. Lapuan 7×64 Naturalista ei listalla vielä ollut, mutta selkeästi lista on vielä hieman kehitysvaiheessa sillä samoja patruunoita löytyi vielä parinkin eri valmistajan alta. Kyse siis tapauksesta jossa samoja ,300 Blaser Magnumin latauksia löytyi sekä Blaserin (Patruunan myyntinimi) että varsinaisen valmistajan (Norma) alta. Hieno juttu kuitenkin että tämäkjn kaliiperi on listoilla mukana! Ainoa ballistiikkasovellus tähän mennessä johon ei ole tarvinnut Blaser Magnumia käsin syöttää.

img_2106

Muistetaanhan kuitenkin se, fakta että vaikka patruunan tiedot löytyvätkin valmiina, jokaisen kannattaisi ainakin kauas ampuessa validoida vähintään lähtönopeus omalla aseella. Piipun pituuserot ja vaimennin kun vaikuttavat asiaan ja sitä kautta luodin lentoratoihin. Valmiidenkin patruunoiden lähtönopeudet voi kuitenkin ZEISS Huntingissa muuttaa joten kun faktaa on niin sen saa myös hyödynnettyä laskennassa. Ei muuten tee sitten huonoa vielä testata esimerkiksi 200 ja 300 metrin matkoilla ampumalla miten tiedot pitävät paikkansa…

img_2102

No, 6,5×47 Lapuan kohdalla tämä tarve on pienempi koska näyttää siltä että patruunoiden tiedot ovat suoraan valmistajilta. Kuten jo aikaisemmin olen kirjoitellut, ko. kaliiperin data on ammuttu juuri samanlaisella Blaserin piipulla mitä itse käytän. Olen jo aikaisemmin todennut että voin luottaa Lapuan dataan 100% suoraan kyseisen yhdistelmän kohdalla. Aina 500  metriin asti ainakin, sen pidemmälle en ole ampunut!

Mennäänpä eteenpäin.Field Notes eli metsästypäiväkirja antaa käyttäjälle mielenkiintoisen mahdollisuuden kirjata jokaisen riistalaukauksen tiedot ylös. Perustiedot riistaeläimestä saa syötettyä kuten OmaRiistassakin eli laji, sukupuoli jne. Se mielenkiintoisin kohta on kuitenkin se kartta. ZEISS Hunting tarjoaa osana päiväkirjatoiminnallisuutta mahdollisuuden kirjata satelliittikuvan päälle sekä metsästäjän sijainnin että riistaeläimen paikan laukauksen lähtiessä.

img_2094

Mielenkiintoisinta on että kun käyttäjä on nämä paikat syöttänyt yksinkertaisesti oikeaa paikkaa pitkään painamalla, ohjelma laskee etäisyyden pisteiden välillä. Siis sen lopullisen luodin kulkeman matkan. Tämä on hyödyllinen ominaisuus myös eräässä toisessa käytössä, vaikka ei ole siihen alunperin tarkoitettukaan. Itse teen aina esimerkiksi pillitys- tai kytiskeikalle mennessäni itselleni päähän ”tuliasemakortin” eli mittaan matkat tärkeimpiin maastonkohtiin. Pyrin tällä hahmottamaan missä maastossa on 150 m, 200, 250 m ja 300 m etäisyyksien ”kehät”. Nuo kyseiset matkat kun ovat tietynlaisia kulminaatiopisteitä myös luodin lentoradassa. Jos tulee nopea tilanne, enkä ehdi mittaamaan etäisyysmittarilla (Tai se on autossa niin kuin usein käy) tarkkaa matkaa kohteeseen, on minulla ainakin raaka käsitys siitä tippuuko luoti 10 cm vai 40 cm tiettyyn ojanotkoon tms. ammuttaessa. Kun lisäksi tiedän että pystyn osumaan tietylle matkalle tietyn kokoiseen osuma-alueeseen tietystä ampuma-asennosta maasto-olosuhteissa, tiedän myös kannattaako liipasinta puristaa. Aiheesta lisää myöhemmin, mutta tässä jo oikeastaan raapaisu siihen mitä esimerkiksi Kiväärikoulussa opetamme.

img_2096

Joka tapauksessa, metsästyspäiväkirjan äärimmäisen tarkoilla satelliittikuvilla on monta käyttöä. Kyseinen ominaisuus voisi olla jopa paremmin saatavissa, nyt täytyy aina luoda uusi päiväkirjamerkintä kun matkanmittausta haluaa käyttää. No, se mittari…Päiväkirjamerkintään tulee myös muita hyviä tietoja kuten tilanteessa vallinnut sää ja osumapaikka. Sääominaisuuden merkitys ZEISS Huntingissa alkaakin hahmottumaan juuri tässä. Fakta on se, että jos haluat seuraavan laukauksen onnistuvat edellistä paremmin, kannattaa se edellinen laukaus aina analysoida vähän paremmin. Sään vaikutus osumiseen on asia jonka keskiverto metsästäjä tajuaa yllättävän huonosti. ZEISS Huntingin parhaita puolia on se että se nostaa sään vaikutuksen paremmin käyttäjälleen esiin.

saatietoja
Sääteidot tarjoavat paljon tietoa ja niitä vieläpä käytetään jokaisen laskennan pohjana.

Esimerkiksi lentorataa laskiessa ohjelma pyytää joka kerta syöttämään säätiedot ensimmäisenä. Tämä voi tuntua ärsyttävältä, mutta koska ohjelma itse tarjoaa paikalliseen sääennustukseen pohjautuen kyseiset tiedot, ei käyttäjän tarvitse kuin mahdollisesti päivittää yhdellä napilla paikkansa ja toisella hyväksyä tiedot laskennan pohjaksi. Meillä Suomessa esimerkiksi ilmanpaineenvaihtelut ovat suhteellisen pienet koska olemme aika samalla tasolla merenpintaan nähden mutta kun mennään paikkaan missä korkeuserot korostuvat, on paineellakin jo vaikutuksensa. Jos ase on kohdistettu 100 m merenpinnan yläpuolella, niin kuin meillä täällä usein on, voi osumapiste 2800 metrin korkeudessa olla eri.

Se mikä meillä täällä ratkaisee eniten on tietenkin tuuli. Tuulimittaria harva kantaa edelleen mukanaan, mutta edes sääennusteisiin pohjautuva arvio tuulesta voi jo auttaa. Jos säätiedot näyttävät että sivutuuli on 5 m/s tietää siitä että asia täytyy jo huomioida laukaisupäätöstä tehdessä. Siksi on hyvä että sovellus pakottaa miettimään asiaa edes jollakin tasolla.

Mukava bonus säätiedoissa ovat myös auringon ja kuun nousu- ja laskuajat sekä kuun asema. Näitä tietoja voi käyttää hyväkseen esimerkiksi ennustaessaan riistaeläinten käyttäytymistä juuri tänä iltana. Onko kettukeli, kulkevatko kiimapukit tänä yönä?

ballistiikkataulukot
Ballistiikkataulukot eroavat hieman kiikarimallista riippuen Vasemmalla ASV+:lla varustetun V8:n, oikealla Conquest DL:n taulukko.

Itse ballistiikkatieto esitetään käyttäjälle taulukkona. Taulukosta on helppo lukea käytetyn patruunan putoama eri etäisyyksillä, mutta varsinkin V8:n ASV:n käyttäjänä haluaisin järjestää taulukon sarakkeet uudestaan. Oman iPhone 5:n näytöllä kun se viimeinen sarake jää näytön oikean laidan taakse piiloon ja se tärkein eli naksujen määrä on juuri siinä sarakkeessa. Jos siis haluan varmistua että minulla on korotornissa oikeat naksut, täytyy minun aina selata oikealle saadakseni sarake näkyviin. Jännittävää on se, että ongelmaa ei ole esimerkiksi Conquest DL:tä käytettäessä. Tällöin oletus on että simppelimmästä ASV:stä johtuen naksujen määrä on tärkein tieto ja se onkin taulukossa heti kolmantena sarakkeena. Joka tapauksessa, vaikka voinkin käyttää ASV+:n asteikkoa niin haluaisin silti ne naksut heti näkyviin. Mistä ZEISS tietää etten käytä esimerkiksi ns. nollakiekkoa jossa numerot viittaavatkin vain naksujen määrään, eivät satoihin metreihin niin kuin kaliiperikohtaisissa renkaissa?

Murhe on onneksi pieni. Näistä pienistä kehityskohteista huolimatta ZEISS Hunting on siis todella toimivan oloinen ja monipuolinen sovellus metsästäjän käyttöön. Siinä tiivistyy nyt yhteen sovellukseen jo aika paljon sitä mitä itse kaipaan, joten kyllä se kännyssä nyt pysyy!

 

 

 

 

Languages

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *