Pilli huutaa hätäänsä juuri nousseen täysikuun alapuolella leviävälle aukealle. Katse selaa peltoa laidasta toiseen ja pysähtelee tarkastelemaan ojanvarsipuskien varjoja. Ettei se vain pääsisi viereen salaa…

Hetken hiljaisuuden jälkeen sarja jäniksen parkaisuja purkautuu jälleen ilmoille. Nyt erään kuusentarrin vieressä vilahtaa. Kiikari nousee silmän eteen ja himmeä punainen piste suuntautuu kohti tapahtumapaikkaa. Pieni hienosäätö parallaksisäädöstä ja kuva terävöityy entisestään. Kyllä, kyllä siinä pienen puskan edessä istuu kettu. Sen ääriviivat ja muodot erottuvat juuri ja juuri tummaa kuusta vasten, mutta kuitenkin. Optiikka erottelee varjoista yksityiskohtia kuten etujalat ja takaosan. Niiden avulla voi päätellä missä asennossa kettu nyt on.

Siinä se odotettu nyt on, siinä se osin karvansa ja varsinkin häntänsä menettänyt kettu siis istuu. Juuri sen tarrin edessä johon tuli ennakkoon matkat mitattua. Kohde näkyy riittävän suurena vaikka matkaa on 250 metriä. Ballistiikkatornin matkarummustakin sattuu olemaan valittuna oikea matka joten päätös on helppo.

Juuri edellä kuvatun kaltaisia tilanteitahan me kaikki tavoittelemme silloin kun valitsemme välineitämme. Kaluston on tarkoitus helpottaa ja auttaa meidät suoriutumaan parhaalla mahdollisella tavalla tilanteessa kuin tilanteessa. Siksi kai se valinnan tekeminen on välillä niin hankalaa. Rahalle kun pitäisi saada paras mahdollinen vastine.

Vähän sama kai se on myös valmistajien tarkoitus, tuottaa siis tuotteita jotka auttavat meitä. Kai takana vähän kaupallisiakin tarkoituksia on, mutta nykyään on onneksi valmistajia jotka ajattelevat kuin konemyyjä: ”Se seuraavakin asiakkaan hankkima tuote saisi mielellään olla meidän kampe.”

No, tästä kaikesta johtuen yritykset siis tekevät tuotekehitystä. Osa menee suorinta reittiä ja panostaa enemmän markkinointiin kuin varsinaisiin ominaisuuksiin, osa satsaa ison siivun liikevaihdostaan tuotekehitykseen. Ihan vain tehdäkseen aina vain parempia tuotteita. Joskus tuo asia vaatii tutulta polulta pois loikkaamisen ja matkan tuntemattomaan. Esimerkiksi optiikan saralla se tarkoittaa usein laajoja tutkimushankkeita joista osa voi jopa mennä vikaan. Alussa kun sitä ei voi tietää.

Joka tapauksessa, ainakin itse nautin siitä kun valmistaja ottaa rohkean loikan ja päättää sukeltaa Lontoon sumuun. Ihan vain tuottaakseen minulle tuotteen käyttäjänä taas jotakin lisähyötyä.

Niin tapahtui esimerkiksi silloin kun ZEISS julkaisi V8-sarjan tähtäimensä. Jos tuntee yhtään optiikkaa, tietää että nyt meni muutama klassinen asia hieman uusiksi. Koko konsepti on itseasiassa täynnä asioita mikä sai perinteitä kunnioittavan metsästäjän nostelemaan kulmakarvojaan. Miksi se on noin paksu? Miksi se on tuollainen töpö tumppi? Miksi siinä on noin outo runkoputken halkaisija, eihän siihen saa jalkojakaan? Miksi siinä on nyt tuollainen valonsäätöyksikkö?

Kaikki varmaankin ihan hyviä kysymyksiä. Entistä enemmän kulmakarvat nousivat kun ZEISS esitteli sarjaan viime vuoden puolella täydennykseksi mallisarjan isoimman mötkäleen, 4.8-35×60:n. Mörkö Kakkoseksikin se heti ristittiin, onhan kyse Victory 6-24×72 mm:n seuraaja.

Tuo messuosaston taattu vetonaula löysi aikanaan paikkansa tietyistä erikoistuneemmista käyttötilanteista joten olettaa sopisi että tämä uusi mörkö olisi suunnattu samalla tavalla. Kuitenkin siinä tehdyt ratkaisut saivat taas aikaiseksi kysymystulvan. Miksi siinä on vain 60 mm etulinssi, sehän ei voi olla yhtä valovoimainen kuin vanha 72 mm? Miksi se on noin iso? Miksi siinä on pienempi ristikon säätövara kuin muissa veekaseissa? Miksi se yleensä on olemassa???

DSC06841
Vanhaa mörköä pienempi (60 mm vs. 72 mm) etulinssi antaa monia etuja, ja ainakin saman valovoiman.

Vastaus viimeiseen ainakin löytyy helposti alun esimerkistä. Kyllähän se on fakta että tarkoitus on ollut tuoda poweria pimeään. Jo V8-sarjan 56 mm objektiivilla varustettu malli on tunnettu siitä että sitä voi käyttää hämärässä aivan uskomattomilla suurennuksilla valovoiman kärsimättä. Nyt yksi tavoite on luonnollisesti ollut pistää vieläkin paremmaksi.

Mutta miksi sitten muut ratkaisut? Miksi nostaa maksimisuurennusta noinkin mittaviin lukemiin ja sitten tehdä ASV-ballistiikkatorniin pieniä rajoitteita? Puhun siis 130 cm ristikon pystysuuntaisesta säätövarasta muiden V8:ien 210 cm säätövaraan verrattuna.

Sain vastauksen tehtaalta ja ymmärrän ZEISSiä kyllä nyt hyvinkin. Heidän ideologiansa mukaan tämä Mörkö II on edelleen ensisijaisesti METSÄSTYStähtäin. Heidän mukaansa maksimi eettinen ampumaetäisyys metsästystilanteissa on ehdottomasti 400 metrin kohdalla. Ennen kuin heitätte ensimmäisen kiven täytyy muistaa että esimerkiksi Euroopan vuoristojahdeissa tuo matka voi olla hyvinkin realistinen.

ZEISSin logiikkana on ollut keskittyä etäisyyden sijasta tarkkuuteen. Perinteisellä 1 cm/100 m naksuilla ristikko siirtyy yhdellä naksulla jo 4 cm tuolla 400 metrin päässä. Se on pienten ja keskikokoisten riistaeläinten kohdalla jo suhteellisen paljon. Siksi he ovat priorisoineet tärkeämmäksi pienet ristikon siirtymät ja valinneet naksun siirtymäksi pienemmän 0,5 cm. Tämä tuo kyllä paljon etuja myös silloin kun ammutaan radalla esimerkiksi 800 metriin. Nyt yksi naksu siirtää ristikkoa 4 cm kun perinteisemmällä ZEISSin tavalla siirtymä olisi 8 cm. Tekee siis 400 metrin matkalla 2 cm. Lasken kyllä tämänkin siis käyttäjän eduksi.

DSC06929
Säätötornit eivät aiheuta säätöä vaan tuottavat aitoa hyötyä. Lisävarusteena saatava tuulirumpukin.

Entä sitten se koko? Vaikka objektiivilissiä on pienennetty vanhasta möröstä jopa 12 mm niin kokoa on vielä aika paljon. Onko valovoima sitten kutistunut samassa suhteessa?

Ei. Nyt täytyy ymmärtää minkälaisen loikan parhaan pään optiikka on tehnyt viimeisen 5 vuoden aikana. Kun Schott sai kehitettyä kokonaan uuden High Transmission-lasilaadun peli muuttui melkoisesti. Uusien lasilaatujen ja pinnoitusmenetelmien vuoksi päästään nyt pienemmällä linssillä samaan ja jopa parempaan valonläpäisyyn kuin aikaisemmin. 56 mm etulinssi ei enää ole hämäräkelpoisen kiikarin mittari, pienemmällä 50 mm etulinssillä pärjää kunhan laatu on kohdallaan. Tämän 60 mm etulinssin kohdalla voi siis hyvinkin sanoa että se varmasti täyttää vanhemman 72 mm mallin saappaat.

Mutta, kaikki ei kuitenkaan riipu pelkästään valovoimasta. Jotta alun esimerkin erottelukykyyn päästään niin tähtäimen piirtokyvynkin pitää olla hämärässä kohdallaan. Mörkö II:ssa asiat ovat senkin osalta kunnossa. Koska sen suurennusalue on laaja, ja maksimisuurennus iso, on vasemman kyljen parallaksisäädöstä nyt oikeasti jo apua. Kun suurennusta tai ampumaetäisyyttä muuttaa, voi joutua rukkaamaan myös parallaksisäätöä saadakseen kuvan taas teräväksi. Tämä on luonnollista ja itseasiassa aivan loistavaa että parallaksisäätö on vakiona.  Muuten tällainen isosuurenteinen putki olisi tietyissä paikoissa käyttökelvoton. Nyt kuvan terävyys ei putoa edes hämärässä, mikä sinänsä ei ole itsestäänselvyys. Valon aallonpituuden lyhentyässä valon muuttuessa yönsiniseksi tapahtuu optiikassa tyypillisesti valonsäteiden hajoamista eli siroamista. Tästä syystä halvemman optiikan kuva on hämärässä tyypillisesti melkoista suttua. Tarvitaan huippuluokan pinnoiteet jotta ilmiö pysyy kurissa.

Kyseinen parallaksisäätö on muuten myös syy miksi V8-sarjaan tarvittiin uudenlainen valonsäätö. Se on edelleen toimiva, ja nyt se ei enää diskriminoi vasenkätisiä sillä okulaaripään päältä se on helposti tavoitettavissa molemmilla käsillä. HT-sarjan sivusäätö on omasta mielestäni edelleen paras mutta…Hyvä näinkin!

illuminated-reticle-43_victory_v8_4_8-35x60_224x168

 

 

 

 

 

Seuraava asia joka kertoo että kyseessä on erikoistähtäin on valopiste. Nyt valopiste peittää 2 euron kolikon 1000 metrin päässä, kun vanhassa 72 mm mallissa piste teki saman jo 100 m päässä. Ero vanhaan mörköön ristikoissa on muutenkin huomattava. Jos haluaa valita uuden mörön mil-dot-pisteillä varustetulla #43-ristikolla, ei saakaan itseään enää hämärässä sokeaksi kaikella ristikosta sinkoavalla valolla. Vanhan 72 mm mallin kanssa kun kävi näin, ristikko vain yksinkertaisesti tarjosi liikaa valoa silmälle. Nyt ainoastaan keskipiste on valaistu joten myös #43 ristikko on nyt erittäin käyttökelpoinen hämärässä. Tykästyin muutenkin tähän #43-ristikkoon koska sen ohuempi hiusosa on laajempi kuin mallissa #60. Pisteetkään eivät haittaa vaan saatanpa jopa kokeilla niiden tarjoamaa etua kesällä hirviradalla. Entisenä olympiakivääriampujana kun olen tottunut ennakkopisteiden käyttöön.

Testasin isoa mörköä yhdessä uuden Blaser R8 X:n kanssa parina kuutamoisena yönä kettuhommissa. Tuo kivääri on muuten myös mielenkiintoinen kampe kettumiehille, sen testikokemuksia toisessa artikkelissa. NorDis on nyt tehnyt aika mukavan kampanjan 6.5×47 Lapua-kaliiperisesta R8 X:stä match-luokan piipulla. Siitä lisää NorDiksen Ruutia ja Rautaa-blogista.

DSC06926
Yhdistelmä jonka edut erottuvat auringonlaskun jälkeen.

Tähtäin siis aiheutti mielenkiintoisia reaktioita. Toki V8-sarjan ominaisuudet olivat jo pienemmistä malleista tuttuja, mutta mörkö kyllä alleviivasi niitä lisää. Jos 56 mm mallissa on pystynyt käyttämään noin 16-18x suurennusta hämärässäkin, niin nyt vastaava luku oli vähintään luokkaa 25x. Hämärässä käytettävä maksimisuurennus riippuu sääoloista, kuutamon valossa pääsee käyttämään jopa 30x suurennusta kun ollaan lumen peittämillä aukeilla. Tunne on kieltämättä absurdi. Kun huomioidaan lisäksi 60 mm etulinssi niin nyt kohteet tulevat jo ihan viereen Mörkö II:sen läpi katsottaessa. Kuva on myös terävä, siroutuminen ei pääse syömään kontrastia isoillakaan suurennuksilla.

Tekeekö Mörkö II sitten HT-sarjan tähtäimistä turhia? Tämähän on melko luonnollinen kysymys. Valovoimassa ja nimenomaan käyttökelpoisessa suurennuksessa HT jää kyllä Mörön jalkoihin. Jos verrataan 3-12×56 HT:ta ja tätä isoa V8:ia niin käytettävyys on kuitenkin yksi ensimmäisistä asioista joka puoltaa edelleen HT:n valintaa. Jos liikut paljon jahdeissasi, HT on huomattavasti kevyempi ja kompaktimpi vaihtoehto. Jos ammut pääosin peuraa kytikseltä 50-70 m matkoilta, et välttämättä hyödy V8:n isommista suurennuksista.

Silti Mörkö II kulkee mukana yllättävän hyvin. Vaikka testaamani R8 oli varustettu raskaalla match-piipulla, yhdistelmä kulki kettupassiin ilman lavettia. Vaikka iso V8 painaa kilon, on se linjoiltaan huomattavasti edeltäjäänsä sirompi. 60 mm etulinssi on tässä kohtaa iso etu. Sen ansiosta uuden version pystyy vielä asentamaan useimpien aseiden päälle vakiojaloin. Tässäkään yhdistelmässä ei tarvittu kuin ihan normaali Osuma-pikajalka. Paksun piipun ja objektiivin väliin jäi vielä riittävä hajurako. Näin ei tarvita erikoisjalkoja muuten kuin 36 mm rungon osalta, eikä myöskään säädettävää poskipakkaa. Jalathan eivät muuten ole enää V8:n ongelma. Esimerkiksi Sakon Optilockeista ja Osuman renkaista löytyy 36 mm versiot. Itse kuitenkin valitsisin tämänkokoiset laitteet aina kiskomallina. Kiskokiinnitys kun vain on niin paljon pitävämpi ja monipuolisempi. Putki tulee myös aina automaattisesti asennettua suoraan.

Vanhan vuorenvaltiaan on siis aika siirtyä uuden tieltä syrjään. Uudet innovaatiot tekevät selvän eron klassisemman teknologian edustajaan, sanotaanko nyt vaikka etulinssin mitalla!

Lisää teknisiä tietoja ZEISSin kotisivuilta.

DSC06603

 

 

Languages

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *