Tulipa eilen poikettua taas valmistautumassa alkavaan suurriistakauteen. Kyllä, se oli taas hirvikortin ampuminen edessä. Tai tällä kertaahan se oli karhukortti, ihan loogisista syistä.

(Ohessa muuten linkki Riistakeskuksen sivuille ampumakokeen säädöksiin.)

Kävin tällä kertaa eräällä erityisellä radalla, jossa on viimeksi tullut poikettua nuorena metsästäjänalkuna ampumassa ensimmäiset kierrokset kiekkoa. Ilmeisesti joku nostalgia-puuska yllätti.

Tämä kyseinen pieni metsärata oli järjestelty niin että hirvikokeen ampujat ampuivat avokatoksesta pihamaan laidalta. Rata siis alkoi heti parkkipaikan reunasta. Majalta oli suora näköyhteys koko tapahtumaan, eli pystyimme odotellessamme seuraamaan koko toimitusta. Samalla kuulimme kaikki toistemme tulokset. ”Hirvi hyväksytty” kaikui monen kohdalla VHF:stä.

Noin neljänkymmenen ampujan joukossa oli kuitenkin niitäkin, joiden kohdalla sateiseen vesakkoon raikui railakka ”hirvi hylätty”. Se vain on edelleen totuus vaikka hirvikoetta helpotettiin jopa vitsin rajoille, jotta seuroissa riittäisi hirvimiehiä. Samalla se taisi olla viimeinen niitti suomalaisen hirvenmetsästäjän ampumataidolle. Olemme nyt todistaneet ampumataitoamme tällä nykyisellä kokeella 10 vuotta ja trendi todellakin on valitettava. Jos metsästäjä ei pysty sijoittamaan hiekkapussin tuelta neljää laukausta 23 cm kasaan puolessatoista minuutissa, voidaanko puhua millään tasolla onnistuneesta muutoksesta?

Valitettavasti nytkin radalla oli ampujia, jotka eivät olleet totutelleet ampumaan erilaisista asennoista, esimerkiksi tuelta. Moni tuki aseensa vain etutukin alta ja makasivat matalalla aseen päällä, jolloin perä heilui vapaasti eikä suoritus ollut yhtään sen helpompi kuin pystystä. Erilaisten sovellettujen ampumatapojen perusteet olivat siis hukassa, ja miksi?

Se monessa paikassa tavattu normaali (Keskiverto toisinsanoen) suomalainen metsästäjä harjoittelee hirviradalla tyypillisesti jokusen kerran vuodessa. Riittävälle määrälle ampumaharjoittelua asettaa rajat yleensä oma metsästysseura, eritoten hirviporukka. Voi olla että suositus on käydä kerran radalla, tai sitten vähän paremmassa tapauksessa tavoitteeksi asetetaan kolme hirvikoetta vastaavaa suoritusta kesän aikana. Niillä eväillä pitäisi sitten lähteä syksyn hirvijahtiin. Jotkut harjoittelevat tunnollisesti sillä mitä saatavilla on, yleensä sillä tavanomaisella 4+6:lla. Tämä on jo kohti parempaa ampumataitoa.

Silti. Mitäs luulette, mikä on suomalaisen normaalin metsästäjän ampumataito? Onko tuollaisella keskiverto hirvimiehellä riittävä kyky ratkaista nopeasti riistatilanteessa riistaeläimen etäisyys ja nopeus ja kalkuloida näistä oikea ennakko? Tai ampua poikkeavista ampuma-asennoista? Jaa-a. Taitaa vaihdella aika paljon. Toivottavasti ei käy kuin Saksassa jossa tavoite on nykyään enemmän hyvän verijäljen aikaansaamisessa kuin heti kaatavassa riistalaukauksessa, siellä ampumataito kun on melko heikko.

Riistatilanne on varsinkin vasta-alkajalle tunteita täynnä oleva paikka. Perisuomalainen epäonnistumisen pelko, porukan asettamat paineet (Ohilaukauksesta se viinapullo koko porukalle) ja kokemattomuus kiteytyvät sellaisena hermostuneisuutena ettei mieleen tule mitään muuta kuin se parran lovi. Se joka on iskostettu selkärankaan kokeneempien toimesta siellä 75 metrin hirviradalla, Mitä tapahtuukaan kun se hirvi onkin jängällä 138:n metrin päässä? Tai tuleekin eri vauhtia kuin se pahvinen serkkunsa? Tai onkin vähän kulmittain?

DSC03011
Kumpaa ampuisit? Mikä on etäisyys? Mihin laukaus pitäisi sijoittaa? Pystytkö käymään kaiken tämän läpi ja ampumaan hallitun riistalaukauksen muutamassa sekunnissa?

Riskihän on korkea että haavakkohommiksihan se saattaa mennä. Ainakin hirveä joudutaan hetki etsimään. Tuossa edellä kiteytyy kenties koko suomalaisen metsästysammunnan kaikki haasteet. Mihin sinä siis sijoittaisit riistalaukauksesi esimerkiksi yllä olevan kuvan tilanteessa?

Me kaikkihn harjoittelemme kivääriammuntaa pääsääntöisesti Metsästäjäliiton kilpailulajeilla. Se on se ensimmäinen haaste, nimenomaan kiväärilajeissa. Haulikossa onneksi moni on keksinyt sportingin. Toinen ydinongelma on se, ettei seuroissa voida asettaa tiukempia vaatimuksia kuin laki. Seurat eivät voi siis asettaa pakollisiksi kovempia ampumavelvoitteita kuin mitä metsästyslaki asettaa. Ja sehän on se 4 laukausta tuelta. Miten se palvelee todellista riistalaukausta? Aika heikosti kuten alun esimerkkinikin kertoo.

Ja suomalainenhan ei harjoittele yhtään ylimääräistä, patruunoiden hinnan vuoksi. No, tämä on ehkä pienessä tunnekuohussa heitetty provokatiivinen huudahdus mutta ymmärrätte varmasti pointtini?

Otetaanpa lisää esimerkkejä: Käytätkö toisinaan bipodia aseessasi, esimerkiksi linnustaessa? Oletko opetellut ampumaan sen avulla makuulta, ja tiedätkö miten bipodin käyttö vaikuttaa aseesi osumapisteeseen? Ihan vinkkinä: Asia kannattaa testata ennen kuin se elämäsi ukkometto istuu nokkasi edessä puussa.

_DSC2364
Linnustaja: Paljonko harjoittelet makuuammuntaa bipodin päältä vuosittain?

Kolmas esimerkki on pala omaa todellisuuttani: Vietän nykyään radalla enemmän aikaa opettamassa vuosia metsästäneitä ihmisiä kohdistamaan kiväärinsä tai ratkomassa muuta heidän kalustoonsa liittyvää ongelmaa kuin ehdin itse ampumaan. Tiedänkin jo valmiiksi oman seuran ratavuorolle mennessäni että varsinaisen ampumaharjoitteluni teen muualla, muina aikoina. Osaatko sinä kohdistaa sekä ns. eurooppalaiset että amerikkalaisen standardin mukaan tehdyt tähtäimet?

Onneksi on seuroja joissa tapahtuu paljon vapaaehtoisiakin asioita. Tiedän esimerkiksi seuran jossa joka vuosi ammutaan ns. hirvirasti. Se muodostuu normaalille hirviradalle rakennetuista rasteista, joissa sekä ampumaetäisyys- että kulma vaihtelevat. Tiedän myös seuran jossa ammutaan ns. parilaukaustreeniä. Ensimmäinen laukaus hirviradan aukon laidassa seisovaan hirveen, sen jälkeen toinen laukaus liikkeelle nytkähtäneeseen pahvisonniin ennen kuin riista katoaa näköpiiristä vastapäisen betonivallin suojiin.

Nämä esimerkit simuloivat jo loistavasti niitä tilanteita joita tulemme jälleen tänä syksynäkin kohtaamaan pitkin poikin Suomenmaata. Pusikoissa, taimikoissa, hakkuuaukoissa ja ajourien varressa. Jopa ehkä soilla.

Onko se sitten niin että kivääriammuntamme on turhan kilpailullista koska harjoittelumme pyrkii ruokkimaan ratahirveen ampujia? Mitataanko teilläkin seurassa ampujia 70 pisteen miehinä? Tai niitä harvoja 90 pisteen miehinä? Kilpailutoiminta on edelleen tärkeä osa harrastustamme, mutta se pitäisi erottaa paremmin käytännön riistalaukausten harjoittelusta. Isolle osalle meistä Metsästäjäliiton tällä hetkellä näivettyvät kilpalajit ovat yhdentekeviä, koska olemme ensisijaisesti metsästäjiä, Meidän pitäisi pystyä hakemaan harjoitteluun variaatioita, valitettavan usein tiukkojen ympäristölupien rajoissa tietenkin. Sehän se viimeinen haaste yleensä on.

DSC00124
Oletko opetellut käyttämään tähtäintäsi, kohdistamaan sen ja käyttämään kaikkia sen ominaisuuksia parhaalla tavalla?

Olen matkan varrella nähnyt edellä mainittujen esimerkkien lisäksi onneksi paljon muitakin esimerkkejä oivalluksesta ja soveltamiskyvystä. Aikanaan poikkesin tekemässä juttua karhuvoittoisen seudun SRVA-miehistä jotka harrastivat ”karhusportingia”, eli harjoittelivat juoksevan karhun ammuntaa täyteisellä. Tärkeä taito koska ennakko on vallan erilainen kuin kiväärillä. Tämä oli helppo homma toteuttaa. Hirven tilalle pahvista itse leikattu karhu ja etäisyys 50 metriin.

Nythän SRVA-miehille on alkanut putkahtelemaan hyökkäävän karhun ratoja ja saapa lajiin hankittua jo vallan helposti taulujakin. Hirvelle vain vastaavia ei vielä ole.

_MG_3940
Pienellä ratahirven sääntöjen rikkomisella saa helposti aikaiseksi paremmin riistatilanteita tukevaa harjoittelua. Ei tarvitse kuin vaihtaa etäisyyttä ja maalin kokoa.

Tässä onkin se tyhjiö johon tarvittaisiin ratkaisuja ja pian. Metsästäjäliitolla on työn alla Metsästysammunnan ABC-koulutuksensa. Kyseessä on Riistakeskuksen, eli käytännössä meidän veronmaksajien erikseen rahoittama hanke jossa Riistakeskus on valtuuttanut Metsästäjäliiton järjestämään metsästäjien ampumakoulutuksen uudella tavalla. Sen mukaan mitä kyseisestä koulutuksesta julkisuuteen on putkahtanut, kyseinen koulutus tulee edelleen keskittymään perusasioihin, eli asetyyppien perusteisiin, niiden puhdistamiseen ja turvalliseen käsittelyyn. Odotamme mielenkiinnolla tuleeko koulutukseen mukaan myös enemmän sovellettua ammuntaa metsästysaseilla. Siis juuri niitä taitoja joita kaikki metsästäjät kaipaisivat, jotka opettaisivat meidät kaikki ampumaan parempia riistalaukauksia.

Nykyinen metsästysammunnan tila muodostaa joka tapauksessa nykyään tyhjiön jota paikkaamaan myös Kiväärikoulua on tänä vuonna lähdetty kehittämään. Koulun pääopettajat ovat pyrkineet kehittämään koulupäivään rasteja jotka joukon kokemuksen mukaan ovat relevantteja jokaiselle metsästäjälle. Aseet kohdistetaan tuelta ampuen, taito jota harvat harjoittelevat vartavasten. Sitten päästään kokeilemaan ampumista eri matkoille. Tämä puolestaan palvelee niitä jotka aikovat linnustaa. Nykyään moni myös hankkii tähtäimensä ballistiikkatornilla varustettuja joten ballistiikan ja erilaisten tornien opettaminen on olennainen osa Kiväärikoulua. Samoin erilaisten kiväärien käyttäminen ja kokeilu. Miten erilaiset otteet ja tukkien muodot vaikuttavat osumatarkkuuteen, entäpä laukaisutekniikka? Ne ovat hienovaraisia asioita kun ammutaan teertä 300 metriin.

_DSC5240
Miten eri ampumaetäisyydet? Tunnetko käyttämäsi kivääri-kaliiperi-yhdistelmän ballistiikan?

Seuraava rasti onkin sitten se joka palvelee hirvenmetsästystä. Eri etäisyyksiltä ammutaan liikkuvaa hirveä, paikallaan olevaa ja laukauksesta liikkeelle lähtevää hirveä jne. Tavoitteena siis laajentaa oppilaiden kokemuspohjaa erilaisista tilanteista. Siten selkärankaan jää toivottavasti jotain muistiin, jotta se nopeasti eteen tuleva riistatilanne pystytään hyödyntämään. Vaistojen ja raa’an tiedon varassa, ei enää arvailemalla.

Kuten muistetaan, ja tästäkin Ruutia ja Rautaa-blogin artikkelista voi lukea, olennaisinta on eettinen ja tuskaton kaato. Sen määritelmähän on se 10 sekuntia.

DSC00128
Se yksi jippo vielä: Kiväärikoululla on kaikki isoimmat merkit yhteistyökumppaneinaan joten koulussa pääsee kokeilemaan monenlaista kalustoa.

Tässä vielä pieni videonpätkä Kiväärikoulun päivän kulusta. Lisää aiheeseen voi tutustua myös Kiväärikoulun FB-sivuilla.

 

 

 

Languages

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *