Oulun Erämessut vuorottelevat nykyään alan klassikon, Riihimäen Erämessujen kanssa. Ihan asiallista että näin isot bakkanaalit järjestetään vuorovuosin eri päässä Suomea, jotta kansalaiset pääsevät tasapuolisesti tutustumaan tarjontaan. Näin isojen messujen järjestäminen joka vuosi samalla paikkakunnalla olisi todella kova urakka. Pienempiä messuja on alkanut isojen vanavedessä putkahtelemaan sinne tänne, mutta ainakin vielä esimerkksi Tampereen OutdoorErä jäi mennen tullen jalkoihin. Ainakin metsästysaiheisen tarjonnan osalta.

Oulussa on kuitenkin kaikki toisin. Parit Oulun messut nähneenä painan mielelläni ”Tykkää”-nappia. Messut ovat kompaktimmat kuin Riksu, mutta näytteilleasettajilla on sama panostus. Isoimpien toimijoiden isot, näyttävät osastot tarjoavat silmänruokaa ihan samalla tavalla. Pieniä paikallisia tekijöitä Pohjois-Pohjanmaa/Kainuu/Lappi-akselilla on puolestaan enemmän. Oulun messut ovatkin selvästi enemmän erähenkiset, tavallaan. Muikkua ainakin on tarjolla vallan niin maan paljon. Ja sitä kaupittelemassa melko hauskaa porukkaa! Samoin paikalle saapuu pohjoisempaa oikeita Lapinmiehiä. Isolla ällällä, isoilla buutseilla ja kultavitjoilla varustettuna esimerkiksi.

Mitä sitten vuosi 2015 tarjosi? Moni valittelee edelleen että ”kun se aselaki on niin persiistä”. No, sitä liturgiaa voi hokea jos haluaa mutta selkeästi alalla on nyt nähtävissä pientä uutta kevättä. Ihmiset olivat liikkeellä tosimielellä, tuotteisiin tutustumassa juurikin ostomielellä. Samoin kauppiaat ovat saaneet pienen toivonvireen hommaansa. Kynsitulista voi vielä puhua mutta jos jaksetaan uskoa harrastuksen jatkumiseen tarpeeksi, voitetaan myös vähän tekosyyn omaiset vaikeudet. Ostolupa tosiaan maksaa useamman kympin mutta Lottoon hassataan kyllä satasia. Tai kaljaan. Että pidetään hommat suhteellisina. Maailma on muuttunut, se on väistämätöntä mutta aina se puro uuden uoman on etsinyt jostakin.

_DSC2226-2

Tuotepuolella ehdin tutustumaan tarkemmin vain osaan tarjonnasta mutta muutaman huippukohdan voisin nostaa esiin. Aloitetaan vaikka Lapuan/NorDisin osastolta. Osasto oli iso koska Nammo Lapuan tytäryhtiöllä NorDisilla on myös markkinat huomioon ottaen muutaman arvokas brändi. Luonnollista on että Blaser ja Mauser kaipaavat arvoisensa osaston ja se kyllä toteutuikin. Firma oli tuonut aseita näytille ison kasan ja joukossa on todellakin tänä vuonna Suomen markkinoita ajatellen pari herkkua. Kampanja-malliksi rajatuille markkinoille lanseerattu R8 Pro X tulee ihan varmasti olemaan melkoinen menestys parempien aseiden luokassa. Käytännössä kyseessä on makasiinilla varustettu versio R8:sta, eli jo markkinoilla ollut irtolippaaton versio. Aseeseen on kuitenkin valittu piipuksi tähtäimetön vaimenninkierreversio, juurikin Skandinaviaa ajatellen. Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa torrakot kun varustetaan vähiin päin jollakin ”piippupainolla”.

_DSC3818
Blaser R8 Professional Success oli esillä sekin useamman aseen voimin. Messuilla riitti kyllä testattavaa ja sitä 6,5×47 Lapuaa odotellaan innolla!

Toinen Blaserin syömähammas on R8 Professional Success. NorDisin Jani Virtasen mukaan sen myyntimäärät lähentelevät jo perusmallien määriä. Tässähän ei ole mitään ihmettelemistä sillä Success-tukki sopii loistavasti linjaan vallalla olevan pitkän matkan metsästyksen kanssa. Ajojahtipyssyhän peukaloreikäinen ei edelleenkään ole mutta sen yhden hyvin tähdätyn riistalaukauksen ampumiseen muotoilu on juurikin täydellinen. Pro Successiin on nyt tullut onneksi kolmas väri tukkiin, se Blaserin vihreä kun on vähän…vihreä. Tumma, lähes mustaksi kääntyvä ruskea sopii kivääriin hienosti.

Kolmas uutuuspläjäys NorDisin osastolla oli A-Tecin kokonaan uusi vaimenninsarja, Hertz. Malleja kyseisessä sarjassa on monta, mutta kaikille on tyypillistä alumiinikuoret, kevyt rakenne ja jos valmistajaa on uskomista niin hyvä teho-paino-suhde. A-Tecin edellinen innovaatio, Carbon-sarja tarjoaa jo kaikkea tätä ihan mitatustikin mutta nyt samaan pyritään alumiinikuorillakin. Kova on yritys ja uskon kyllä että tuloksiakin tulee. Hertz-sarjalaisia on tulossa testiini joten katsotaan mitä sitten kuuluu, vai kuuluuko mitään.

_DSC3791
Norjalainen A-Tec toi uuden Hertz-sarjansa esille. Tällä kertaa se taika koitetaan tehdä alumiinilla.

Toinen iso ja yksinkertaisen näyttävä osasto oli Normarkin Sauer/Haenel/Merkel-osasto. Aseita ei välttämättä ollut niin paljoa mutta hieno, avara ja dramaattisen simppeli osasto oli. Normarkin miehilläkin riitti juttua, erityisesti uudesta Sauer 404:stä jota vielä odoteltiin näytille. Harmi homma jos markkinoiden hienoin pulttilukko, 202 jää pois niin kuin merkit ehkä näyttävät. Toivottavasti 404 paikkaa reiän hienosti.

_DSC3942
Normarkin ja Sakon tyylikkäät osastot vierekkäin

Seuraavaksi mielenkiinto Sakoon. Sakollahan on aina komea osasto, ja aseita esillä hyvin. Tällä kertaa kiinnitin huomiota Beretan uusiin haulikoihin, sillä nyt esillä ollut Beretta 690 Sporting Black Edition sai kyllä aikaiseksi lievää omistushalua. Todella nuorekas, sporttinen ja näyttävä sporting-haulikko alle kolmen tonnin suositushinnalla. Cesar Guerini taisi saada siihen hintaluokkaan nyt kovan kilpailijan. Toinen Sakon aseista joka kiinnitti jo Kuopiossa huomioni on Sako 85 CarbonLight. Hitsiläinen että siinä on ensimmäinen sakolainen pitkään aikaan jossa on muotoilu 100% onnistunut. Jenkkityyppinen kivääri ei ehkä ole ihan omaan makuuni muuten, mutta kotimainen hiilikuitutukki on todella onnistunut. Kolmas mainittava on Beretta 300 Outlander. Jos kaislikko-camottu puolari maksaa alle 900 € tulee se menestymään Suomen markkinoilla. Ei väliä vaikka lukko onkin isosiskon pyörähtävänokkaista simppelimpi.

_DSC3946
Beretta 690 Sporting Black Edition

Camosta tulee heti seuraavaksi mieleeni DipThis. Virallisesti siirtokuvamaalaamikseksi kutsuttu vesiprinttaus on kuumaa kamaa autoissa ja varsinkin ulkomailla mutta nyt se on mahdollista myös kotimaisten toimijoiden toimesta. Messuilla oli esillä Olkkosen osastolla KKC:n dipattu tukki, sekä ZEISS Victory FL 4-16×50 tähtäin. Kalvoja on tarjolla noin 200 erilaista ja laatu näytti olevan kohdillaan joten ei muuta kuin dippailemaan! Tsekatkaa kotisivut ylläolevasta linkistä.

_DSC3794
Dippaa se!

KKC johdatteli tietenkin tukkien maailmaan. Juttelin pitkän pätkän KKC:n perustajan ja suunnittelijan Kjetil Kverndokkin kanssa ja teimmepä jopa pientä tuotekehitystä. Katsotaan mitä tuleman pitää. Suomalaiset ovat löytäneet hienosti kyseiset tukit, ja ei ihme sillä KKC:lla on mahdollisuus saada ratakiväärin ergonomia metsästyskiväärin painolla. Se ei ole huono juttu esim. lintukiväärissä mutta kun isot hirvipyssytkin saavat jo uuden elämän KKC:n tukin avulla niin hommahan selkeästi toimii.

Seuraava mainittava innovaatio on tietenkin 3HGR. Tiedätte sen erikois-puunhalaaja-hihnan? Sen jonka avulla asetta voi kantaa kuin ampumahiihtovaljaissa mutta helpommin? No, hihnan keksijä, start-up-yrittäjä Lauri Kakkonen sai heittää neljä päivää kuperkeikkoja tuotettaan esitellessä siihen malliin että pää varmasti meni pyörälle. Latella oli koko ajan yleisöryhmä kuuntelemassa luentoa ja katsomassa mitä etua hihnasta oikeasti on. Ja ominaisuuksiahan tästä hihnasta löytyy. Nyt kun 3HGR:sta on kevyempikin versio, Light Harness, uskon että Joensuusta kajahtaa jatkossa vielä kovemmin.

_DSC3916
Puunhalaajat ja tukkisepät samalla osastolla, välissä vähän Osumiakin. Kyseinen tuotesarja on muuten täysin kotimaista työtä.

Viimeisenä tietenkin ZEISS. Optiikkapuolella ZEISS panostaa nyt kolmen selkeän tuotesarjan perheen (TERRA/CONQUEST/VICTORY) markkinointiin ja se on kieltämättä aika helppoa. V8-sarjan uutukaista käytiin katsomassa oikein tositarkoituksella monen vieraan toimesta. Tuote on todella kiinnostava, mutta isompi juttu on mielestäni vielä Conquest DL-sarja. Se tuli jo viime vuonna, mutta kun metsästäjät ovat nyt pikkuhiljaa tajunneet että se oikeasti korvasi Duralytin lisäksi Classicin. Lisäksi se sai esimerkiksi LotuTec-pinnoitteen paremmasta Victory-sarjasta, joten putkella on todella asiallinen hinta-laatu-suhde. Markkinahinta asettuu Meoptan ja Docterin tasolle mutta kampe on kertaluokkaa ylemmässä sarjassa ominaisuuksiensa puolesta. Ylempi keskiluokka kuten ZEISS itse markkinoi. Että siinä sitä ihmettelemistä.

_DSC3768
Katselukiikaritkin saavat koko ajan enemmän ja enemmän huomiota. Ehkä se suomalainenkin pääsee kohta eurooppalaisen veljensä tasolle varustelussa?

Mielenkiintoista oli myös se että ZEISSin osastolla esillä olleet Sonyn kamerat saivat niin paljon huomiota. A7-sarja on edelleen vähän huonosti tunnettu mutta esimerkiksi naapuriosastolta, Oulun Kameraseuralta vierailtiin toistuvasti tutustumassa Sonyn kameroihin. Samoin moni kävi tosissaan pohtimassa digiscopingin tarjoamia mahdollisuuksia Sonyn kameralla varustetun ZEISS-kaukoputken vieressä.

Se osastolla lojunut Cam-Amin mönkkärikään ei muuten jäänyt vaille huomiota…

 

Languages

2 thoughts on “Oulun Erämessut 2015

  1. Terve Ville,

    en ole ehtinyt kuin vilkaisemaan sivujasi, mutta kuvat ovat viimeisen päälle.
    Meillä taitaa olla sama harrastus = ampumaurheilu.
    Olen ollut tekemässä mm. Vihtavuori RELOAD ohjelmaa.
    Olisi mielenkiintoista kesustella lisää mm. blogin tekemisestä.
    t. Ilkka

  2. Tervehdys!

    Kyllähän se näin taitaa olla että harrastukset ovat samaan suuntaan. Kiitos myös palautteestasi. Hyvä kuulla että kuvat kelpaavat, koska kyllähän niiden tällaisella ”puoliammattilaisella” jo pitäisi laatua edustaa.

    Itseasiassa testasinkin jo ko. ohjelman ja annoin jo Lapuan suuntaan palautettakin. Täytyy kirjoitella siitä vielä pieni blogiartikkeli kun ehtii. Pätevä softa se jo on, heti julkaisukohdassa!

    Blogin tekemisestä on aina mukava keskustella joten olepa yhteyksissä vaikka sähköpostitse: ville.pohjola@hotmail.com.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *