Tiedätte varmaan kaikki sen hetken kun tuntuu ettei saa kuin tylsiä kuvia? Itsestä ei irtoa niin paljoa luovuutta että kuviinsa saisi sitä jotakin jota itse tavoittelee? Aivoissa oleva kuva ei oikein tunnu aina välittyvän silmiin, sormiin ja jalkoihin joiden pitäisi se tavoite toteuttaa.

No, niin vain joskus on. Varsinkin nyt kun kuvia tulee tsiljoonittain joka tuutista sitä pitääkin laittaa rima korkealle. Toisaalta, aina kannattaa myös miettiä kannattaako joka kuvaa ottaa. Mikä siinä kuvassa on se juttu joka oikeuttaa sen julkaisemisen? Tai olemassaolon yleensä? Jos kuva on vain lättänä kaksiulotteinen toteamus itsestäänselvyydestä, ryhdyn ainakin itse itsekriittiseksi. Miksi hitossa edes otin tämän kuvan? Mitä siinä on niin erityistä että muistikortin kapasiteettia piti tuhlata siihen?

Törmäsin jälleen melko raadollisesti tähän aiheeseen kun tein Samyangin makrolinssin testijakson seuraavaa osaa, maisemakuvausta. Minulle opetettiin jälleen hyvin raa’alla tavalla että oli tallennusvälineenä 24 kuvaa mahdollistava filmirulla tai 2000 kuvaa mahdollistava SD-kortti, lopputuloksena saan 6 tyydyttävän tasoista kuvaa. Mitä tämä ”tyydyttävä” kenellekin on, se on itsekritiikkiä.

_DSC6811
Niitä perinteisiä lättänöitä: Ei ole hyödynnetty kultaista tuntia, ei erityistä luontokohdetta eikä edes usvaa. Kunnolla.

No, jos lähdetään perkaamaan asiaa niin lähdetään heti fundamentaalisista asioista. Mikä tekee hyvän maisemakuvan? Perinteisesti siihen tarvitaan ainakin poikkeuksellinen kohde, jokin aivan megalomaanisen upea paikka. Toisekseen siihen tarvitaan aivan tajuttoman hieno valo, tai jokin muu kohde kuten järvi jonka pinnalla valo leikkii heijastusten muodossa. Esimerkiksi tyyliin tämä. Tai tämä. Tai sitten tämä. Sellaisilla asioilla saadaan muuten perin tylsästäkin kohteesta hieno. Jos sitä ei valmiiksi ole, se tehdään Photoshopissa. Esimerkiksi näin.

Valitettavaa on että Suomemme maa on maisemakuvauksen suhteen kohtuullisen tylsä. Meillä ei ole poikkeuksellisen upeita rantakallioita, tai vuoria. Ei ihme että aktiivisemmat reissaavat Norjassa tai Islannissa. Meillä on kuitenkin hieno valo ja maisemassa toisinaan sellaisia poikkeuksellisen upeita elementtejä kuten usva. Skandinavian kesäinen valo on myös melko ainutlaatuista. Todetaan kuitenkin siis tässä kohtaa sivuhuomautuksena että Suomessa todellakin joutuu tekemään töitä mielenkiintoisen maisemakuvan eteen. Perinteisin tapa on hyödyntää se kultainen hetki kun aurinko nousee tai laskee. Se taas toisinaan vaatii optiikalta hieman enemmän.

_DSC6845
Vähän toisaalta myöskin epätoivoista hakea maisemakuviin ”sitä jotain” ihmisen tekemällä betonihökötyksellä…

Ok, palataan minuun ja testijaksoon. Otin Samyangilla jokusen sata maisemakuvaa päivänvalossa kokeillakseni siitä erilaisia asioita kuten millä aukolla se on terävimmillään ja niin pois päin. Etsin siis linssin rajoja. Otin lähtökohdaksi ne perinteiset asetukset eli pieni aukko laajan syvyysterävyyden vuoksi ja suljinaika sitten tilanteen mukaan. Lopputuloshan oli tällaisella pikkutelellä aika…laimea. Pienillä aukoilla tällaisesta putkesta ei irtoa mitään poikkeuksellista, koska sen 3D-efekti ei ole korostunut. Kuva on kyllä ihan peruslaadukas, äärialueidenkin terävyys on ok kuten mainoksissa luvattiin. Värien toisto ihan jees, kontrasti ja terävyys riittävällä tasolla. Kuvan terävyys pienenilläkin aukoilla riittävä. Luonnollisesti kaukana olevia kohteita kuvatessa myös terävyysalue kasvoi niin että pääsääntöisesti kuvatessa riitti aukko luokkaa 5.6.

Mutta se fiilis. Nyt tällä laitteella ei saanutkaan enää niin helposti kuviin fiilistä kuin makro- tai potrettikuvauksessa. Tässähän joutuu tekemään jo vähän töitä! Ei muuta kuin aivonystyrät töihin.

Kaikkein parastahan on aina lähestyä asioita vahvuuksien kautta. Mitkä sitten tosiaan ovat Samyangin vahvuuksia? No, kauniit ja pehmeät liukumat tietenkin. Kuten todettua, tällainen makrolinssi saa aikaiseksi todella kaunista jälkeä kun ollaan niillä rajoilla että terävä muuttuukin epäteräväksi. Samoin pehmeys korostuu Samyangin tavassa käsitellä valoa. Kolmas asia missä pieni tele on hyvä on kohteen irroittamisessa taustasta. Oikealla kuvan rakentamisella saa siis aikaiseksi kauniin pehmeästi liukuvaa sävypintaa taustalle, kun kohde puolestaan korostuu. Miten tätä voisi siis käyttää hyväkseen maisemakuvassa? Onhan aiheesta paljon esimerkkejä tyyliin tämä, mutta missä kohtaa kuva sitten lasketaan maisemakuvaksi?

_DSC7011
Samassa kuvassa paljon sitä jotakin mitä Samyangin makrossa on. Pehmeyttä, pyöreää bokehia, valon hallintaa… Miten siirtää nämä maisemakuvaukseen?

Nythän on niin että maailmalla puhutaan juuri samaan aikaan samasta aiheesta. Eli maisemakuvan hieman uudenlaisesta ajattelusta. Tai oikeastaan potrettikuvauksen yhdistämisestä maisemakuvaan. (Vaikka näin). Tai…no, kukin puhuu siitä miten haluaa, ajattelee siitä mitä haluaa ja toteuttaa sitä miten haluaa. Uudesta asiasta ei välttämättä ole kysymys mutta pääasia on tietty trendi on taas nostamassa päätään. Maisemaa ei enää yritettäkään kuvata koko kuva-ala terävänä vaan kuvien sommittelussa pyritään löytämään maisemasta se yksityiskohta joka nostetaan esiin muun kuva-alan pysyessä vain taustana. Ehkä huipputerävien, laajakuvalla otettujen maisemien tarjonta on jo niin laaja että tietty kyllästyminen on iskenyt yleisöön?

_DSC6733-4
Oletteko nähneet jo tarpeeksi tällaisia? Aukko 22 on kova sana perinteisessä maisemakuvauksessa.

Takaisin asiaan. Miten tällainen ”erilainen” maisemakuva sitten pitäisi rakentaa? No, jos ajatellaan Samyangin tyyppistä pikkuteleä niin parashan on tietenkin valita pääkohde mahdollisimman läheltä kuvan etualalta. Mitä lähempänä kohde on, sitä lyhyempi terävyysalue on ja sitä paremmin tausta saadaan häivytettyä. Hmmm….jos nyt palataan taas Samyangin parhaisiin puoliin niin kuvassa pitäisi kuitenkin olla ”riittävästi” kohdetta jotta pehmeät terävyysalueen rajat saataisiin parhaiten hyödynnettyä.

No, kesäisiltä niityiltähän löytyy paljon sopivia kukkaketoja. Samalla ajattelin yhdistää kuviini yhden klassisimmista asioista, eli sen hetken kun valo olisi auringon laskettua parhaimmillaan. Oikeastaan myöhästyin siitäkin hieman, sillä lähdin liikkeelle vasta puolen yön aikaan. Halusin taltioida samalla Juhannuksen ajan yötöntä yötä, ja vähän testata Samyangin käyttäytymistä hämärässä. Värit ja valothan eivät toistu hämärässä enää samalla tavalla koska ilmasta katoavat suurimmalta osaltaan muut kuin sinisen eri sävyt. Valon aallonpituuden muuttuessa muuttuu myös optisen laitteen piirtokyky. Päivänvalossa eli keltaisen ja punaisen valon alueella terävä linssi ei välttämättä pystykään enää hallitsemaan hämärän aallonpituuksia vaan sekä kuvan kontrasti että terävyys putoavat. Yksi vuorokauden aika jolloin optiikassa erotellaan ne jyvät ja akanat on nimenomaan auringonlaskun jälkeinen aika.

Ensimmäiset testiotokset olivat vielä aika klassisia makro-tason otoksia. Voikukan haituvissa hehkui kauniisti taivaanrannan oranssi ja järvenpinta toisti peilin lailla taivaan kirjoa. Otin kuvat tarkoituksella vastavaloon saadakseni sekä taustaan sitä maiseman tuntua että kokeillakseni miten Samyang nyt käsitteli valoa. Taivaalla oli nyt aika paljon kontrastia ja selkeästi tämä toi jo hieman enemmän haastetta. Toki tausta oli edelleen pehmeä mutta tumman pilven ja kirkkaan oranssin raja oli jo haastava. Samalla kun yritti saada vielä voikukan haituvat hehkumaan ilman että taivas palaa liikaa puhki niin haastetta oli jo mukana. Väritoisto kärsii hämärässä jo hieman.

_DSC7038
Taivaan kontrastit ovat aika kovia mutta ihan asiallisesti niistä selvitään. Varjot ovat jo hieman tummia.

Otin samasta tilanteesta vielä vertailukuvan ZEISS Touitilla koska ZEISS on tunnetusti hyvä hallitsemaan kontrasteja ja sävyjä vielä hämärämmässäkin. Touitin kohdalla toki odotukseni eivät olleet aivan katossa koska linssi on kuitenkin hieman kevyempää ZEISS-sarjaa. Touitilla kuitenkin vihreä on vielä vihreämpää ja kuvassa on enemmän dynamiikkaa. Varjokohdissa on vielä samoilla valotusarvoilla selkeästi enemmän valoa. Taivaan sävyt ovat kuitenkin jyrkempiä. Se pehmeys jää hivenen puuttumaan.

_DSC7033
Sama maisema Touitin läpi tuijoteltuna.

Samyangin valovoima ei siis ole ihan samaa tasoa mutta mitä sitten voi odottaa pieneltä alle 500 € teleltä? Siihen nähden Samyang suoriutuu ihan asiallisesti, mutta hämärämmässä kuvatessa voi tosiaan odottaa että varjot ovat enemmän tukossa kuin joillain muilla linsseillä. Kameran herkkyyttä voi joutua nostamaan hieman enemmän joten kohina voi astua peliin. Näin myös tapahtui kun astuin muutaman askeleen taaksepäin ja otin kohteeksi lupiinipuskan. Nyt otin mukaan myös enemmän maisemaa taustaksi.

_DSC7071
Lupiinien lepohetki. Kun astutaan hieman kauemmaksi kohteesta, ja lisätään valoa alkavat sävytkin toistumaan Samyangilla paremmin.

Jotta oikean maisemakuvan vaatimukset toteutuisivat saisi mukana olla enemmänkin taustaa, se on heti todettava. Kuvassa kuitenkin toteutuu se minkälaisessa käytössä tällainen makrolinssi maisemakuvauksessa on parhaimmillaan. Yksityiskohtien irroittamisessa esiin, ja varsinkin ainutlaatuisen valon taltioimisessa kortille. Sehän lienee edelleen valokuvauksen yksi perusjuttu?

Miten sitten loppulausunto? Sainko tällä makrolla maisemakuvauksessa aikaiseksi sen fiiliksen mitä tavoittelinkin? Vastaus ei ole yhtä selkeä ”kyllä” kuin testin ensimmäisessä osassa. Isoimmat esteet lopputulokseen pääsemisen edessä Samyangilla liittyvät kahteen asiaan. Jo aikaisemmin mainittu makromaisuus eli tarkennusrenkaan lyhyt välitys metrin ja äärettömän välillä tuottavat pieniä haasteista silloin kun kohde on yli metrin päässä. Toinen seikka on Samyangin käyttäytyminen hämärässä. Jos Samyang on kirkkaassa valossa ilmiömäisen hieno, niin sama ei toistu auringonlaskun jälkeen. On luonnollista ettei tällainen linssi voi pärjätä parhaimmille silloin kun valoa on vähemmän. Eräs asia joka optiikassa yleensä maksaa on linssien pinnoitus ja sillä tehdään se suurin ero nimenomaan kun valaistus on haastavampaa. Toisissa linsseissä pinnoitetta on 4-6 kerrosta, toisissa jopa 12. Raaka-aineet ovat arvokkaita ja prosessi aikaavievä. Siinä se hintaero siis helposti syntyy.

Sama ominaisuus estää myös hienokseltaan Sonyn rungon parhaiden ominaisuuksien esiin tulemista. Lyhyillä etäisyyksillä joutuu Samyangilla käyttämään pientä aukkoa syväterävyyden hallitsemiseksi ja se taas ajaa käyttämään normaalia herkemmin joko pitkää suljinaikaa tai suurta herkkyyttä. Jos Samyangin kirkkaassa valossa otetut makro- ja potrettikuvat ovat suoraan kamerasta valmiita, joutuu iltaruskossa otettujen maisemakuvien kanssa käyttämään huomattavasti enemmän aikaa ja vaivaa jälkikäsittelyyn. Silti hämärässä otettuihin kuviin voi jäädä Samyangille tuttu pehmeys. Olen nimittäin havainnut saman 14 mm laajakulmalla yötaivasta kuvatessani.

Lopputuloksena  Samyang 100mm F2,8 ED UMC Macro  saa 4 välähdystä makrona, saman 4 potrettiputkena ja 3 välähdystä maisemalinssinä. Lopputulos siis 3,7 välähdystä.

 

Languages

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *